30.5.2014

DISNEY WORLD DAY 1: EPCOT

Kotiuduin viime lauantaina Floridan Disney Worldistä! Oli kyllä ihan mieletön reissu ja oli tosi hauskaa. Jalat huusi hoosiannaa heti ekoina tunteina siinä kävellessä, mutta kyllä siitä sitten selvittiin! 

Tosiaan lähdettiin reissuun mun host-vanhempien kanssa ja host-äidin siskontytön kanssa. Lento lähti maanantai-iltana ja sitä ennen koulussa sain skipattua melkein kaikki tunnit vuosikirjan jakamista varten. Juttua siitäkin tulee tän viikon aikana, jos opiskelusta ehdin, siksi Disney-postauksetkin tulee hieman myöhässä! Mutta niin perillä meidän hotellissa oltiin yhden aikoihin aamuyöllä ja 4-5 tunnin yöunilla lähdettiin sitten kiertelemään ekassa maassa, joka on nimeltään Epcot.

Siellä oli paljon avaruuteen ja tieteisiin liittyviä juttuja. Kaikilla mailla oli omat teemat (Epcot, Animal Kingdom, Magic Kingdom, Hollywood Studios) ja tää maa vaikutti sellaiselta hyvinkin futuristiselta paikalta, ainakin vähäsen. Lisäksi Epcotissa oli oma osio erilaisille maille, esim. Britannia, Kiina, Japani ja Norja. Nuo osat oli rakennettu ihan niiden kulttuurien mukaan ja oli tosi jännää tavallaan matkustaa ympäri maailmaa! 

Lisäksi meillä oli koko reissun aikana rannekkeet, joiden kanssa saadaan kaikki ammattilaisten ottamat kuvat ilmaiseksi. Näihin kuviin laskettiin suurin osa hahmojen kanssa otetuista kuvista ja ryhmäkuvat. Myöskin kaikki laitteissa otetut tilannekuvat!

16 kommenttia:

  1. Sulla on aivan iihana blogi♥
    Minkä kautta js miten saat ladattua kuvat noin isoiksi (flickr?) ja miten koodaat nuo kuvien välit pieniksi?
    Pelastat päiväni jos jaksat vastata :-)

    senninelama.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoii kiitos! ♥
      Lataan kuvani Photobucketin kautta ja vääntelen kokoa sitten html koodista. En kuulenyhtään muista miten sain nuo kuvien välit pieniksi, Google kyllä tietää!

      Poista
  2. Sulla on ollut mahtavaa! :) Tuonne kun itsekin pääsis ihmettelemään joskus!
    Tälläset vaihtariblogit on ihan mahtavia ja varmasti sustakin kiva sitten vuosien päästä selailla näitä postauksia ja muistella näitä kaikkia juttuja :)

    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on kyllä ollut, kaikennäköistä saanut kokea ja vielä on vaikka mitä edessä! :-)

      Poista
  3. Niiiiiin ihana blogi! Liityin lukijaksi:-) tykkään kaikesta tässä, itsellänikin olisi joskus haaveena päästä sinne:)

    http://xoxoidajaoona.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooi ihanaa tervetuloa! Jos oikeen haluaa niin kyllä se siitä :-)

      Poista
  4. ihana ulkoasu ja tosi ihania kuvia!♥ haluaisin kyllä niin kovasti ulkomaille! toi on ollut varmasti aivan mieletön kokemus:)

    http://oonaaino.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti ♥ Koko vuosi on kyllä ollut yhtä hullunmyllyä, mutta hyvällä tavalla!

      Poista
  5. oon niin kateellinen sulle! toi reissu kuulosti aivan täydelliseltä :3<3
    mäki oon käynyt Disney Landissä, vaan Pariisin ja seki oli ihana kokemus :)
    ja sun banneri on kans aivan ihana, koko ulkoasu on niin viimeistellyn oloinen :)

    chocolateye.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♡ Oli kyllä ihan mieletöntä :-)

      Poista
  6. voi ei, mä niiin haluaisin päästä myös käymään : D !!!!
    haha, ehkä mulla joskus on rahaa lähteä maailmalle : D

    + tykkään sun ulkoasusta ! :)

    http://nebyblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kyllä varmaan joku päivä kuule ei sitä tiedä :-)

      Kiitos!

      Poista
  7. Täällä ilmottautuu kans kateellinen!
    Ihana blogi, jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii tervetuloa seurailemaan mun höpötyksiä, kiitos ♥

      Poista
  8. Vähä ois ihanaa mennä vaihtoon, ja nähä miten ihmiset elää jenkeis onks niil sellai niiku leffoissa joku koulun kuningatar juttu :P

    ilonajennakatariina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ei oo kyllä ihan sellaista kuin leffoissa, pettymyshän se oli kun en löytänyt mun omaa Troy Boltonia :-D

      Poista

LOVE YOU ♥