2.6.2014

LESS THAN 30 DAYS

Liian nopeaan, liian hitaasti, itkettää, naurattaa, väsyttää, koska ollaan perillä?

Tässä mä kirjoittelen tätä. Kolmatta kertaa. Jotenkin en vaan saa sanoja kirjoitettua mitenkään järkevästi. Nä näyttää vaan yhdeltä sanalitanialta, mistä ei saa mitään selvää. Nyt kun mietin, samanlaiselta varmaan näyttää mun pääkopassakin. Oon niin hämilläni. Miten aika meni näin nopeaan? Ihan tosissaan tuntuu kuin juuri olisin halannut pikkusisaruksia ja katsonut äidin itkuisia silmiä ja halannut sitä niin vakavan näköistä iskää.

Hullua ajatella että taas pian oon siellä kavereiden luona. Mulla oli tänä viikonloppuna mun viimeinen orientaatio ennen kotiinlähtöä. Siellä nähdessäni vaihtarikaverit tajusin etten välttämättä näe niitä rakkaimpia vaihtareita vaikka kuinka niin luvataan. Onko liian naiivia ajatella ettei sua unohdeta ja yhteyksissä pysytään? Surku tästäkin vaan iskee kun ajatteleekin sitä. 

Sitten se juttu, mikä pelottaa ehkä eniten lähdössä, hyvästit. Mä tiiän itellä tulevan ihan hirmuinen ikävä näitä ihmisiä, mutta koko näiden viimeisimpien viikkojen ajan on ollut jos jonkinlaista murhetta mielessä. Musta tuntuu ettei näitä ihmisiä hetkauta yhtään oma lähtö. Tuntuu uin voisin vaan hypätä lentokoneeseen ja mut ollaan unohdettu. Host-äiti kyseli keitä haluan  pyytää läksiäisiini. Yritin  keksiä jos jonkinlaista tekosyytä siihen - kavereilla on kiireitä, kiusallista... Jos oisitte kuunnellut mun soperruksia oisitte katsoneet mua silmät kierossa. Mutta se syy, miksi en osannnut sanoa juuta enkä jaata kysymykseen oli etten tiedä tulisiko kukaan läksiäisiini ja jos tulee, mitä minä silloin teen. En tiedä onko tämä mun itsetunnon syytä vai mistä tuulee, mutta en tunne oloa mitenkään tarpeeksi erityiseksi että porukkaa tulisi.

Entäs kun sinne kotimaahan lähtee? Onko asiat tosissaan tismalleen samanlailla kuin lähtiessäsi, vai haluatko niiden olevan eri tavalla? Kuinka kauan tuttusi jaksavat kuunnella sun höpötyksiä koko vuoden ajalta? Iskeekö mullekkin se kuuluista vaihtarimasennus, kun ketään ei meinaa kiinnostaa ja kaipuu sinne toiseen kotiin on ihan liian suuri? Kenelle voin puhua jos tällaiset fiilikset tulee? En voi olettaa kavereiden Suomessa ymmärtävän koska he eivät tiedä tai välttämättä osaa samaistua sun tunteisiin. 

Tosiaan, aika loppuu vähiin. Orientaatiossa sanottiin, ettei saa jättää mitään sanomatta. Ei saa olla mitään keskeneräisiä asioita. Asiat pitää puhua halki ja täytyy löytää tarpeeksi aikaa hyvästeille. Viimeisestä kuukaudesta tulee varmasti vuoden surullisin ja iloisin. Tämä postaus tosiaan on ehkä kaikista sekaisin, mutta oli pakko saada mun sekaiset ajatukset pois systeemistä. Seuraavasta tulee taas vähän selkeämpi, joka oikeastaan ilmestyy varmaan jo huomenna, ellen päätä opiskella loppukokeisiin!

4 kommenttia:

  1. uskon et perhees ja kaveris jaksaa kuunnella kaikki hömppäs vaihtarivuodesta! (ellei ne oo jo lukenu sun blogiis) mutta vietä viel ihanat pari viikkoo sielä ja tuu iloisin mielin suomeen! kummiskin tuut vielä joskus käymään sielä ;)

    http://chifeesini.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs usko heidän hirveesti seikkailevan tällä puolen nettiä, ainakaan kaverit siis. Joo kyllä mä täältä tulen jet laggia valitellen mutta hymyissä suin nyt ainakin yritän! Kiitos hirveästi tsempistä ♡

      Poista
  2. Sulla on ihana kirjoitustyyli! :)
    http://smilejanina.blogspot.fi/

    VastaaPoista

LOVE YOU ♥