3.6.2013

JANINA A:STA P:HEN

Nyt aattelin olevan hyvä aika laittaa tämä A:sta Ö:hön, jota lupailin montamonta viikkoa. Hups. Tavallaan tämä sopii tänne just hyvin! Mukana myös suht tuoreita kuvia :-)

Ajan hukkaaja. Voin vallan mainiosti katsoa seinää kaksi tuntia ja ihmetellä, mitä kaikkea siinä oikein on ja olla tekemättä mitään muuta. Etenkin, kun on miljoona eri asiaa tehtävänä kaikki maailman yksinkertaisimmat asiat yhtäkkiä ovatkin muuttuneet yllättävän kiinnostaviksi.
Blondi. En välttämättä hiustenvärin perusteella, mutta välillä tulee sellaisia hetkiä jolloin mun älynväläykset ovat kuin suoraan blondivitsistä. Isäntäperheen kolmannen Skype - puhelun aloittamisvaiheessa ihmettelin, mikseivät kaiuttimet toimi. Siinä sitten tuli kirottua muutamaan otteeseen ja katsottua joka ikinen johto, mikä niistä lähtee. Paitsi se johto, millä laitetaan kaiuttimet kiinni koneeseen…
Can’t cook. Oikeasti oon ihan todella huono laittamaan ruokaa. Polttaisin varmaan vedenkin pohjaan, jos olisi mahdollisuus. Mikrossakin jotain lämmittäessä kysyn äidiltä, kuinka kauan sen pitää siellä mikrossa olla ja siinä paketissa voidaan sanoa se aika, mutta silti kipitän ruikuttamaan äidille. Pikkuvelikin osaa tehdä parempaa ruokaa kuin mä. Sen vohvelit on hyviä!
Draaman välttäjä. Vihaan riitelyä. Etenkin, jos riita on jäänyt sopimatta ja se jää kalvamaan. Jotkut voivat sanoa menettävänsä vaan kuvaannollisesti yöunet, mutta mulla oikeasti jää ne yöunet alkaessani murehtimaan sitä riitaa. Siksi yritän mahdollisimman kovin, etten joutuisi mihinkään draamaan mukaan. Mulla ei ole sellaista kestävyyttä tai sanavalmiutta sellaiseen.
Elokuvafriikki. Voin helposti katsoa kolme elokuvaa päivässä, eikä yhtään kirpaisisi. Mun materialisti-persoona sekoaa tyystin Anttilan leffa – ja sarjahyllyillä ja saatan tallustella tyytyväisenä aina uuden elokuvan kanssa kotio. Siitäkös porukat ilahtuu, mutta ei kyllä valituksia ole tullut niitä yhdessä katsoessa, harmi.
Facebook-addikti. Miksi siellä ei edes voi tapahtua mitään kivaa, vaan kaikkea tylsää? Mulla käy todella usein niin, että samalla koneen ollessa päällä (samalla tietty myös Facebook), niin menen myös kännykällä FB:seen. Sitten vähän ajan päästä tajuaakin, millainen älynväläys on taas tullut tehtyä.
Grillaaminen on kivaa, vaikka mä vihaan makkaraa. Vaahtokarkkien grillaamista kannatan! Ja kaikennäköisiä vartaita jne. tykkään syödä niin paljon, että mua pyöritetään sen jälkeen pois grillauspaikasta.
Herkuttelija. Jos meillä tehdään lettuja ja on mahdollista ottaa sekä vaniljajätskiä ETTÄ hilloa, niin tämä neiti ottaa todella tyytyväisenä. Mutta hei täytyyhän ruoasta nauttia ja mä ainakin nautin täysin siemauksin, haha.
Iltaihminen. Mua ei siis millään saa ylös aamuisin ja vitkuttelen viimeiseen asti, kunnes pian juostaankin tiehaaraan bussiin. Itse en näe, millainen aamuisin olen, mutta varmaan jonkun maan sisässä asuvan myyrän ja peikon väliltä. Joka aamu käyttäydyn kuin en olisi ikinä nähnyt valoa. Valvominen ei ole mikään ongelma, hyvin voin valvoa koko yön, kunhan on hyvää seuraa.
Jännittäjä. Jänskätän ja stressaan kaikkea ihan liikaa. Nyttenkin pikkuhiljaa alkaa kädet syyhyämään tuota syksyä ajatellen. Onneksi kesäloma on alkanut ja ainut, mistä voisi hieman hermostua on työt, mutta en aio ottaa mitään stressiä siitä. TÄSTÄ TULEE RENTO KESÄ, LUPAUS.
Kirjat on elämä. Nytkin oon rohmunnut hurjasti erilaisia kirjoja sekä ostamalla, että lukemalla. Ihana tunne, kun voi kadottaa itsensä kirjan tapahtumiin, eikä millään malta lopettaa lukemista. Kiinnyn joihinkin hahmoihin niin pahasti, että rupean niin pahasti pillittämään jos tämä henkilö kuolee. Voisi joku päivä esitellä suosikkikirjoja omasta ”kokoelmastani”!
Luova väärissä paikoissa väärään aikaan. Mulla on välillä ihan liikaa mielikuvitusta, mutta missä se on sitä tarvittaessa? Kuviksen työt, hiusten laittaminen ja töhertely vihkoon. Oikeastaan toi töhertely auttaa mua keskittymään paremmin, vaikka välillä saatan uppoutua mun taideteokseen vähän liikaakin. Kyllä kuviksesta silti tuli ysi, että sain sen luovuuden jostain aivojen sopukoista kaivettua pakon edessä! :-D
Matikkaneroa musta ei oikeasti saa ikuna. Jos vain mahdollista, käytän laskinta ihan missä laskussa vain. Mulle tulee niin tolvana olo luokassa, kun vieressä, edessä, takana ja viistossa kynät vaan sauhuaa ja mä tönötän siinä kuin suolapatsas. Mulla ei oikeastaan edes riitä kiinnostus matikkaan niin, että voisin edes miettiä jonkin tehtävän ratkaisua. Opettajan opetusmetodit voisivat kyllä olla paremmasta päästä. Noh, vuosi taukoa niistäkin. Kyllä voi sanoa rohkeasti, että itsessä vika. Otankin Jenkeissä sitten ylihelppoja kursseja, niin selviän siellä hyvin! ;-)
Nirso. Se on huono tapa, jonka takia leikkaan kaikki epäilyttävät kohdat lihasta pois, laatikoista närpin sipulit pois ja salaateista kaikki ei toivotut pois. Nirsous liittyy enimmäkseen ruokaan, mutta ei se aina siihen jää! Oon tullut aina vain nirsommaksi vaatteita ostellessa. Mietin aina, että tuunko oikeasti käyttämään kyseistä Henkkamaukan rättiä vai en. Saattaa johtua myös opiskelijabudjetista!
Optimisti. Mulla on tapana toivoa asioita ihan liikaa ja kun sitä ei tapahdukaan, rupeaa harmittamaan. Olen saattanut suunnitella kaiken tuon pienen lupauksen ympärille (joka ei edes ollut välttämättä lupaus) ja pum. Kuitenkin pistän sen surkuttelun syrjään ja pidän yllä hyvää mieltäni jos jonkinlaisin keinoin, enkä kovinkaan usein päädy surkuttelemaan mihinkään nurkkaan. Hymyä huuleen ja nyt sen pitäisi olla aika helppoa, kun aurinko paistaa niin ihanasti!
Perfektionisti. Jos teen jotain, niin se tehdään kunnolla. No, aina kun aikaa löytyy. Huoneen siivoamisessa käytän aikaa niin kauan kuin mahdollista. Lattiasta kattoon siivoaminen on niin jännittävää puuhaa ja on ihana katsoa, kun laatikoissa jokainen vihko ja kynä ovat ojennuksessa. Huih! Oikeastaan sen siivoaminen on niin rentouttavaa puuhaa ja siksi se varmaan aina niin sekaiseksi aina meneekin! 

9 kommenttia:

  1. Ihania kollaaseja!:) <3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. tosi kiva blogi! Jään todellakin seurailemaan ! (:

    http://amaija.blogspot.fi/
    http://maijallaonkamera.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. voii ku ihana ulkoasu ja muutenki oot ihanan luovan oloinen :)) voisin seurailla tätä^^

    jehanan.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. oot tosi kaunis ja fiksukin vielä :O

    sateentakanajossakin.blogspot.fi

    seuraa tuolla mua ja mun sekoiluja

    VastaaPoista
  5. Oot ihan järkyttävän nätti :O Ja ihana blogi ♥

    VastaaPoista
  6. voivoivoi ihanaa että löysin tämmösen blogin!! ♥ ihan superupeeihanamahtava tää ulkoasu ja aah jään seurailemaan, ehdottomasti. c: oot kaunis !

    day-on-the-highway.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. hei meistähän löytyi vaikka mitä samoja juttuja, varsinkin toi kirjat! :) Tee hei ihmeessä se kirja esittely, mä ainakin ootan sitä innolla! Itelläkin on huono tapa kerätä niitä kirjoja tonne hyllyyn, hups :D
    Lisäks pakko myöntää että oon blondi, oon perfektionisti ja optimisti ja suunnittelen aina ihan kaiken valmiiks :D
    Sulla on oikeesti ihan huippu blogi! :)

    VastaaPoista
  8. ihana tää postaus, kiva kun oot jaksanu kirjottaa nuin pitkästi :3
    http://rikkinainen-taivas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. tosi kivan olonen blogi! Ja oottelen innolla vaihtaripostauksia, ku itelläki kova haave ois joskus päästä just Amerikkaan :) jään lukijaksi!

    VastaaPoista

LOVE YOU ♥