23.6.2013

SOTA VOITETAAN JUOKSEMALLA

Taas yksi juhannus vietetty! Ensi vuonna ehdinkin varmaan juhannuspäiväksi kotio. Noniin eipäs ajatella sitä...

Kuvia löytyy koko viikonlopulta ja arvatkaas, millainen homma niiden päättämisessä oli! Perjantaina menin kaverille. Käytiin rannalla, katsottiin leffaa, syötiin, naurettiin ja oltiin vaan. Ei siihen paljoa vaadita. Oli kiva vaan olla keskenään välillä. Käytiin myös ajelemassa mun skootterin *piikki lihassa* kanssa, joka päätti näyttää niitä huonoja puoliaan. Eipäs siitä enempää, mutta jos sanoisin jotain niin meillä kesti alle tunnin mittaisessa reissussa kaksi ja puoli tuntia... Hauskaa se silti oli etenkin seurassa!

Lauantaina iskän sisko ja serkku tuli käymään omien perheiden kanssa. Paardit jatkuivat sitten puolenyön jälkeen. Oli tosi hauskaa! Kiva nähdä kanssa serkkuja ja pikkuserkkuja. Yritin olla tekemättä tästä postauksesta kummityttöpainoitteista, noh.

Tänään sitten kävin Turkuilemassa, kun pitäähän läksiäisiä suunnitella! Saatiin aika hyvin suunniteltua, jos ottaa huomioon meidän huomion herpaantumisen niihin todella olennaisiin asioihin. Mutta nyt onkin jotain, mitä odottaa. Tietenkin tuon tulevan lukuvuoden lisäksi. 

Millainen teidän juhannus oli? 

Loppukevennys, tällainen löytyi mun kamerasta. Mun pikkusisko onkin virtahepo:

6 kommenttia:

  1. aaww sun siskos :3
    kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  2. tosi kivoja kuvia, liityin tässä vastikkään muuten lukijaks!
    Itse juhannus meni kotona perheen ja perhetuttujen kanssa enimmäkseen grillatessa ja ihan rennosti ottaessa :-)

    http://somethingaboutme-tia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Hei, oon lukenu blogias jo vähän aikaa mut tajusin vasta nyt et ollaa molemmat menos ihan Dallasin lähelle :o vaikkakin eri järjestöjen kautta. Kiva blogi siiis sulla !:)


    http://tiinalihmemaassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Hieno banneri!! :-) voii mäki haluun ulkomaille..

    jezzinkosmetiikkaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana banneri sulla ja tosi kiva blogi muutenkin!:-)
    Jos kiinnostaa nii käy kattomas meidän!
    http://twogirls-commonblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. sul on aivan ihana blogi, satuin kaverin kautta löytää sut ja liityn kyl ehdottomasti ! jos kiinnostaa nii käy kattoo mun :) http://jennaanalife.blogspot.fi/

    VastaaPoista

LOVE YOU ♥