9.8.2013

I'M HERE

Täällä sitä ollaan Amerikan kamaralla. Ihan hassu fiilis, kun ei vieläkään oo iskeytynyt paksuun kalloon, että oon täällä!

Lähdettiin kotoa kahdelta aamuyöllä ja tavattiin AFS:n kanssa lentokentällä 4.30 ja lento Amsterdamiin lähti 7.05. Siinä sitten hengailtiin puolisentoista tuntia perheen kanssa ja näin mun Houstoniin lentävien porukan. Meitä on tällä hetkellä neljä suomalaista Texasissa. Hyvästeltiin, mentiin tarkastukseen, hengailtiin kahvilassa ja pian lähtikin eka lento kahdesta. 

Amsterdamissa meillä ei paljoa aikaa ollutkaan, vaan kipitettiin suoraan lentokentän päästä päähän. Oli siinäkin kävelyä. Yli kahden tunnin lennolla jalat menee jo sen verran kankeaksi, niin tossa matkalla sai hyvin taas kulkemaan! 

Houstonin lento kesti 9 ja puoli tuntia. En saanut alkuunkaan nukuttua, kun täysin istuma-asennossa nukkuminen ei ollut mun juttu. Päädyin siis katsomaan Disney-elokuvia nenän edessä olevasta näytöstä. Hyvin se lento loppujen lopuksi meni ja selvisin hengissä perille, kunnes astuin ulos lentokentän ovista muiden oppilaiden kanssa. Hiukan täällä on kuuma! Edettiin johonkin hotellin kokoushuoneeseen odottamaan bussia, joka veisi meidät Dallasiin. Bussimatka kesti viisi tuntia, kadutti pelkkien shortsien ja t-paidan kanssa oleminen. Busseissa ja yleensäkin taas sitten jääty, kun ilmastointi huutaa hoosiannaa. 

Nyt suihkuun ja nukkumaan, saadaankin nukkua pitkään. Lounaalla nähdään viimeistään, eli aamupalan voi skipata, jos haluaa nukkua. Lounaan jälkeen meillä onkin ensimmäinen osa orientaatiota ja sen jälkeen päivällinen. Öitä!

PS. Anteeksi tekstin takkuisuus, mutta varmaan ymmärrätte syyn ;-) + Se uus Helinä Keiju on hyvä! 

6 kommenttia:

  1. Heii, hyvää vaihtarivuotta!

    VastaaPoista
  2. Oon niin innoissani sun puolesta, oon itekkin miettinyt vaihtoon lähtöä mutta seki on nykyään niin kallista puuhaa että taitaa haaveeksi jäädä... :D Mutta ihanaa vuotta sulle siellä, toivottavasti jaksat päivitellä tätä blogiakin, olis kiva lueskella aina että miten sulla menee siellä! :)

    VastaaPoista
  3. no hyvä et nukuit :D kerro sitten heti kun oot siellä isäntäperhees luona! :)

    T. Sisko

    VastaaPoista
  4. Voisitko tulla jo kotiin! Meillä on kova ikävä, tässä ei edes Helinä Keiju auta. t.Juhi ja iskä

    VastaaPoista
  5. Mulla vaan jännitys kasvaa kun luen muiden vaihtareiden saapumisesta USA:an! Vitsi etten jaksa odottaa. Ihanaa vaihtarivuotta sulle (:

    http://oh-america.blogspot.fi/

    VastaaPoista

LOVE YOU ♥